Olen nelikymppinen koiraharrastaja Turusta, joka menetti sydämensä koirille jo pikkutyttönä. Ensimmäisen oman koiran sain 10-vuotiaana. Olen esittänyt usean eri roturyhmän koiria kehissä, toiminut Match Show- ja Junior Handler -tuomarina sekä kouluttanut nuoria koiraharrastajia. Näyttelyharrastus on kuljettanut minut useaan eri maahan ja olen tavannut sen parissa aivan mahtavia ihmisiä.

Tiibetinterrierejä olen seurannut vuosituhannen vaihteesta lähtien ja ensimmäinen oma tibbe Lola tuli minulle 2004. Kennelnimi Kiranas siirtyi Seija Kaarlelalta minulle vuonna 2010 - tästä luottamuksesta iso kiitos Seija! Keskustelen mielelläni kasvatuksesta eri rotujen kasvattajien kanssa ja kerrytän omaa tietotaitoani eri suunnista. Koen, etten voi koskaan olla tässä hommassa liian valmis. Kasvatusperiaatteistani voit lukea lisää
täältä.

Meillä ei ole kotona erillisiä kenneltiloja. Pidän kotonani vain sen verran koiria, että pystyn varmistamaan heille ensiluokkaisen hoidon ja itselleni riittävästi aikaa olla kasvatinomistajieni tukena. Kotiin ottamilla koirillani on luonani myös eläkekoti, eikä niitä laiteta kiertoon. Kotikolmikkooni pääset tutustumaan osiossa Koirat. Mahtavat sijoituskodit sekä aktiiviset kasvattien omistajat - te teette tästä hommasta tekemisen arvoista ja mahdollistatte että voin toimia kasvattajana!

Lämpimästi tervetuloa uusituille kotisivuilleni!

-Satu-

O